Reipas isännöi vuoden kuluttua maailman suurinta punttikisaa

Kuvateksti: Pääsihteeri Jorma Pallari esittelee tulevaa kisa-areenaa.

Lapin urheiluopistolla, Rovaniemellä kamppaillaan vuoden kuluttua painonnoston masters-ikäluokan MM-mitaleista. Takuuvarmaa on jo tässä vaiheessa se, että kyseessä on osanottajamäärältään vuoden 2015 suurin painonnostokilpailu maailmassa.

– Odotamme, että kisoihin tulee yli 600 nostajaa, MM-kisojen pääsihteeri ja Suomen Painonnostoliiton mastersvastaava Jorma Pallari toteaa.

MM-punttikisat ovat myös yksi kansainvälisimmistä urheilutapahtumista, mitä Lapissa on koskaan järjestetty.

– Elo-syyskuun vaihteessa Kööpenhaminassa käytyihin MM-kilpailuihin oli ilmoittautunut 539 urheilijaa 44 maasta. Rovaniemellä on vuoden kuluttua tavoitteena petrata molempia lukemia, Pallari kertoo.

Pääsihteeri oli joukkoineen Kööpenhaminassa markkinoimassa Rovaniemen MM-kilpailuja.

– Esittelypisteellä kävi kuhina koko kisaviikon ajan. Rovaniemen kisoista oltiin erittäin kiinnostuneita. Varsinkin kauempaa tuleville on tarjolla lappilaista eksotiikkaa, Pallari havaitsi.

Painonnoston suosio mastersien eli yli 35-vuotiaiden keskuudessa on lisääntynyt koko ajan.

– Kotimaassa SM-kilpailujen osanottajamäärät ovat kasvaneet huomattavasti. Viime keväänä Oulussa lähestyttiin jo 200 nostajan rajaa.

– Painonnoston terveysvaikutukset ovat varmasti merkittävä sysäys harrastuksen lisääntymiselle, samoin crossfitin suosion kasvaminen. Ikäihmisetkin voivat harrastaa turvallisesti painonnostoa. SM-kilpailuissa on mukana monia vetreitä kahdeksankymppisiä, Pallari mainitsee.

MM-kilpailujen järjestävä seura Rovaniemen Reipas isännöi esikisoina masters SM-kilpailuja Lapin urheiluopistolla 10.–12. huhtikuuta.

– SM-kisoissa tavoitteena on rikkoa 200 osanottajan raja. SM-kisojen perusteella valitaan nostajat MM-lavalle, Pallari sanoo.

Lapin urheiluopisto soveltuu erinomaisesti massatapahtuman järjestämiseen.

– Olen kiertänyt muutaman vuoden ajan MM- ja EM-kilpailuja eikä missään ole ollut näin tiivistä kokonaisuutta. Kilpailu-, harjoitus-, majoitus- ja ruokailupalvelut löytyvät saman katon alta.

– MM-kilpailuilla on myös huomattava matkailullinen merkitys. Osanottajajoukko tuo Rovaniemelle vähintään samankokoisen huolto- ja kannustusporukan, joten kisoilla on miljoonaluokan talousvaikutus, Pallari muistuttaa.

MM-kisoissa on mukana useita rovaniemeläisiä raudankolistajia.

– Reippaan omat miehet Mauno Kenttälä ja Samuli Pirkkiö voittivat Kööpenhaminassa maailmanmestaruudet. He ovat luonnollisesti suosikkeja myös kotilavalla, Pallari tuumii.

Artikkeli on julkaistu Lapin Kansassa 24.9.2014


© 2011 Rovaniemen Reipas