Pohjois-Suomen nyrkkeilijät leirillä Lapin Urheiluopistolla

Kuvateksti: Rovaniemen Reippaan nyrkkeilijöiden valmentaja Osmo Pähti oli vetäjänä Pohjois-Suomen alueleirillä.

Monella nyrkkeilijällä alkaa tiukka kahden kuukauden rypistys kohti kauden tärkeintä kilpailua. Helsingin urheilutalolla tehdään 20.–23. helmikuuta historiaa, sillä naiset ja miehet ottelevat ensimmäistä kertaa SM-mitaleista samoissa kisoissa.

Naiset ovat iskeneet SM-mitaleista vuodesta 1995 lähtien omissa kisoissaan. Miesten SM-kisoja on käyty vuodesta 1923 lähtien.

Pohjoissuomalaiset nyrkkeilijät kokoontuivat vuoden päätösleirille Lapin urheiluopistolle, Rovaniemelle 27.-28. joulukuuta. Paikkakunnan omien nyrkkeilijöiden lisäksi osanottajia oli Kemistä, Oulusta, Kempeleestä, Kajaanista ja Raahesta sekä vierailijoita myös Kouvolasta ja Tampereelta.

Leirin vastuuvetäjinä toimivat oululainen Kalle Tolonen ja kemiläinen Kai Brännkärr.

– Nyt on menossa tiukin harjoituskausi, mutta pian päästään kisaotteluiden makuun. Kahden viikon kuluttua otellaan Rovaniemellä kisoissa, joihin pohjoissuomalaisten nyrkkeilijöiden lisäksi tulee osanottajia Ruotsista, kilpailunjohtaja Osmo Pähti kertoi.

Perinteisten vuoden avauskilpailujen järjestelyistä vastaavat Lapin Lukko ja Rovaniemen Reipas. Kisat isketään 10. tammikuuta kamppailukeskuksen tiloissa.

– Yhteistyö pohjoissuomalaisten nyrkkeilyseurojen välillä on tiivistynyt entisestään. Seuraava leiri on jo 17. tammikuuta Oulussa, Pähti sanoi.

Esimakua SM-kisoista saadaan 23.–25. tammikuuta, jolloin Turussa on avoin TUL-turnaus.

Pohjois-Suomen ykkösnyrkkeilijöiden kauden pääkilpailuja SM-turnauksen ohella on myös Barents Summer Games, joka järjestetään Oulussa 7.–9. elokuuta. Nyrkkeily on yksi ”Barentsin olympialaisten” 15 lajista.

Tapahtumaan on tulossa noin tuhat urheilijaa Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Venäjältä.


© 2011 Rovaniemen Reipas