Ruskaturnaukseen on tulossa kova kansainvälinen osanotto

Kuvateksti: Anni Viantie on Rovaniemen Reippaan ykkösnyrkkeilijä.

Nyrkkeilyn kotimainen syyskausi käynnistyy perinteisesti kansainvälisessä Ruskaturnauksessa Rovaniemellä. Tänä vuonna on luvassa kenties kaikkien aikojen tasokkain turnaus, sillä kotimaiset huippunyrkkeilijät saavat kovan luokan kansainvälisiä otteluita ruotsalaisia, saksalaisia ja liettualaisia rautanyrkkejä vastaan.
Saksan armeijan joukkueen nimekkäin iskijä on 25-vuotias Artur Bril, jonka meriittilistalta löytyvät nuorten olympialaisten kultamitali ja nuorten maailmanmestaruus. Bril on puoliammattilainen, joka on otellut paidattomana kansainvälisen nyrkkeilyliiton (AIBA) alaisia otteluita. Bril on AIBA:n rankinglistalla seitsemäntenä sarjassa 60 kiloa.
Liettuan joukkueen ykkösnimi on Tadas Tamasauskas, jonka sarja on 91 kiloa. Tamasauskas sijoittui MM-kisoissa yhdeksänneksi.
- Ruskaturnauksessa on 12 sarjaa, joihin jokaiseen kutsutaan neljä nyrkkeilijää. Ottelut käydään round robin -systeemillä, missä jokainen kohtaa jokaisen. Näin kaikki nyrkkeilijät saavat kolme kovaa kansainvälistä ottelua, kilpailunjohtaja Jonne Kallo kertoo.
Järjestävistä seuroista Rovaniemen Reippaasta ja Lapin Lukosta on mukana kuusi nyrkkeilijää. Kevään Suomen mestarit Fatma Hajizadeh (RoRe), Anni Viantie (RoRe) ja Kati Ylivirta (LaLu) nähdään luonnollisesti tositoimissa.
Kehään nousevat myös rovaniemeläisyleisölle tutut Henrik Palosaari (RoRe), Joonas Koivuranta (RoRe) ja Adriana Ylijurva (LaLu).
Järjestyksessään 31. Ruskaturnaus isketään ensimmäistä kertaa Lapin urheiluopistolla 8.–10. syyskuuta.

Turnauksen kotisivu:

http://www.ruskaturnaus.com/

 


© 2011 Rovaniemen Reipas