Anni Viantie iski loppuotteluun TUL-turnauksessa

Kuvateksti: Anni Viantie (oik.) voitti välieräottelussaan Tiina Hahlin. (Kuva: https://www.facebook.com/ruskaturnausboxing/)

Rovaniemen Reippaan Anni Viantien paluu kilpakehiin kuului toisen päivän suurimpiin mielenkiinnon kohteisiin nyrkkeilyn TUL-turnauksessa Lapin urheiluopistolla, Rovaniemellä 27. tammikuuta. Paluu onnistui erinomaisesti, sillä Viantie iski 64-kiloisten loppuotteluun voittamalla Heinolan Voimailijoiden Tiina Hahlin kaikkien tuomareiden yksimielisellä päätöksellä.

- Vähän jännitti, Viantie, 28, tunnusti.

Viantie ja Hahl treenaavat usein samalla salilla Lahdessa, joten he tuntevat toistensa ottelutyylin erittäin tarkasti.

- Ei tuosta tyylipisteitä voi antaa, mutta tärkeintä oli että voitto tuli. Välillä nyrkkeily oli melkoista puristusta – toivottavasti finaalissa pystyy ottelemaan vapaammin, Viantie pohti.

64-kiloisten hallitseva Suomen mestari ja rankingykkönen Viantie oli jokaisessa erässä Hahlia parempi, mutta varsinkin ensimmäisessä erässä Hahl sai lyötyä iskuja Viantien päähän.

- Eivät ne painavia olleet, Viantie vakuutti.

Viantie voitti viime keväänä Suomen mestaruuden ja sijoittui PM-kisoissa pronssille. Hän ei halunnut niitä kisoja kovin pitkään muistella.

- SM-kisoissa en päässyt omalle tasolleni, ja PM-turnaus oli täysi floppi.

- PM-kisojen jälkeen otin etäisyyttä lajiin. Tein kolmivuorotyötä ja kävin salilla korkeintaan kerran viikossa. Olihan se sellaista askartelua.

- Tuntui, ettei palautunut kunnolla, Viantie taustoitti.

Reilun puolen vuoden ottelutauon jälkeen Viantie palasi kehään marraskuun puolivälissä Helsingissä. Siinä ottelussa tuli voitto.

Viantie on aiemmin kilpaillut ja työskennellyt Ruotsin puolella. Sellainen on suunnitelmissa taas lähiaikoina.

- Jossain vaiheessa lähden Ruotsiin, missä voin tehdä päivätyötä ja harjoitella tehokkaammin. Valmentajankin kanssa on alustavasti sovittu asioista. Suomessa on tosi vaikea saada vapaata töistä, mutta Ruotsissa työnantaja on suopeampi pitkille kilpailureissuille, Kouvolassa kotisairaanhoidossa työskentelevä Viantie kertoi.

Viantie pääsi TUL-turnauksessa helposti 64 kilon sarjaan.

- Välillä paino nousi, kun oli stressiä sun muuta. Nyt paino on pysynyt hyvin kurissa, ja tällä viikolla on saanut syödä kolme-neljä ateriaa päivässä.

Viantie kiersi pari vuotta sitten tiiviisti kansainvälisiä turnauksia.

- Nyt otetaan ihan maltillisesti. Porin SM-kisoihin lähden ilman muuta huhtikuussa, mutta toukokuussa Puolassa käytävät EM-kisat tulevat liian nopeasti. Mieli tekee kyllä edelleen kansainvälisiin kehiin, Viantie tunnusti.

Hän kohtaa sunnuntain finaalissa Joutseno Boxing Clubin Noora Heiskarin, joka voitti välierässä Helsingin Tarmon Anette Valtasen hajaäänin 3–2.

TUL-turnauksen finaalit isketään Lapin urheiluopistolla sunnuntaina alkaen kello 12.

Finaaleissa on kolme rovaniemeläisseurojen edustajaa. Lapin Lukon Kati Ylivirta kohtaa 57-kiloisissa Kajaanin Kuohun Krista Kovalaisen.

Miesten puolella Rovaniemen Reippaan Joonas Koivuranta saa 64-kiloisissa vastaansa Borgå Boxingin Rami El Jahirin.

TUL-turnaus, 2. päivä:

Naiset:

48 kg: Noora Kosonen, HeTa–Riikka Väärälä RaNy luovutusvoitto.

57 kg (loppuottelu): Marjut Lausti, TTN–Jenni Karjalainen, HeTa 5–0.

64 kg: Anni Viantie, RoRe–Tiina Hahl, HeiVo 5–0,  Noora Heiskari JouBC–Anette Valtanen, HeTa 3–2.

Miehet:

69 kg: Roni Reimi, LaKa–Topias Lepo, BoBox 3–2, Muhammad Abdilrasoon, TVS–Aydin Behruz, OKK 3–2.

91 kg: Jukka-Pekka Broström, TaE–Petri Palomäki, TuTe 4–0, Jouni Vilmi, TTN–Aatu Anttila, LaLa 3–2.

Sunnuntain finaalit (kello 12.00):

1. 81 kg Aleksi Virtanen LaKa - Joona Roth, KaiKu
2. W48 kg Jessica Eklund OUK - Noora Kosonen HeTa
3. W51 kg Mia Salokannel TuTe - Laura Myllymäki, ONS
4. W60 kg Krista Kovalainen KajKu - Kati Ylivirta LaLu
5. W64 kg Anni Viantie RoRe - Noora Heiskari JBC
6. 60 kg Niazz Ahmadi TVS - Jones Najibi, RoRe
7. 64 kg Joonas Koivuranta RoRe - Rami El Jahiri BoBox
8. 69 kg Roni Reimi LaKa - Muhammad Abdilrasoon TVS
9. 91 kg Jukka-Pekka Broström, TaE - Joni Vilmi, TTN


© 2011 Rovaniemen Reipas