Anni Vuohijoen mitalikahveja juotiin Lapin Urheiluopistolla

Reippaan puheenjohtaja Rauno Tapio (vas.) ja varapuheenjohtaja Santeri Ahola (oik.) onnittelivat Anni Vuohijokea.

Painonnostaja Anni Vuohijoella on riittänyt pyöritystä koko huhtikuun ajan. Romaniassa maaliskuun lopussa kaksi EM-pronssia voimailleen Rovaniemen Reippaan nostajan mitalikahveja juotiin tiistaina 24. huhtikuuta Lapin urheiluopistolla, Rovaniemellä.

- EM-kisojen jälkeen on ollut monenlaista tilaisuutta, mutta nyt pitää päästä jo treenaamaan täysipainoisesti, Vuohijoki, 29, tuumii juhlapuheiden lomassa.

- Ensimmäisellä viikolla Romanian kisojen jälkeen ehdin makoilla sohvallakin enkä koskenut puntteihin. Toisella viikolla kävin harjoittelemassa kolme kertaa.

- Seuraavaksi pitää järjestellä opettajien kanssa kouluasiat niin, ettei tulevien kuukausien treeni kärsi, kiireiseen elämänrytmiin tottunut arvokisamitalisti jatkoi.

Santasport/Lapin urheiluopiston ja Vuohijoen edustaman seuran Reippaan järjestämät mitalikahvit ajoitettiin nostajan työharjoittelujaksoon.

- Minulla on kolmen päivän työharjoittelujakso Rovaniemellä, Rinteenkulman terveysasemalla. Niissä merkeissä tulen tänne uudestaan kesällä, jolloin olen amanuenssina Lapin keskussairaalassa, Oulun yliopistossa lääkäriksi opiskeleva Vuohijoki taustoitti.

Rautoihin pitää tarttua tosissaan jo siksi, että seuraavat kisat odottavat kolmen viikon kuluttua Saksan Meissenissä.

- Kilpailen toukokuussa Meissenissä ja Pariisissa. Halusin kaksi peräkkäistä kansainvälistä kisaa, jotta nähdään miten keho toimii, Vuohijoki selvitti.

Tulevat kaksi vuotta ovat tiukkaa rypistystä kohti Tokion 2020 olympialaisia.

- Olympiakarsinta käynnistyy marraskuussa Turkmenistanin Ashgabatissa käytävistä MM-kilpailuista. Ne ovat tietysti loppukauden tärkeimmät kilpailut, Rio de Janeiron 2016 olympialaisissa Suomea edustanut Vuohijoki painottaa.

Urheilussa on viime vuosina puhuttu paljon tasa-arvosta. Painonnostossa tasa-arvo on toteutunut jopa tavoitteita paremmin, sillä viimeisimmissä yleisen sarjan SM-kilpailuissa naisia on ollut enemmän kuin miehiä.

- Naisten painonnosto on ottanut pitkiä harppauksia sen jälkeen, kun kävin ensimmäisiä kertoja Rovaniemellä vuonna 2012. Harrastajamäärä on kasvanut räjähdysmäisesti, ja naisten maajoukkueen taso kestää kansainvälisen vertailun.

- Toivottavasti saleille saadaan nyt entistä enemmän poikanostajia, mitä kautta pystytään tulevaisuudessa nostamaan miesten kokonaistasoa.

Nakkilasta lähtöisin olevalle Vuohijoelle Rovaniemi on tullut reilun viiden vuoden aikana tutuksi.

- Siirryin aikoinaan Rovaniemen Reippaaseen, koska seurassa on urheilullinen ilmapiiri ja ammattimainen ote painonnostoon, Vuohijoki tuumii.


© 2011 Rovaniemen Reipas