Rovaniemi ensimmäistä kertaa naisten ja miesten SM-nyrkkeilyjen näyttämönä

Kuvateksti: Kati Ylivirta, Henrik Palosaari ja Jasmiina Raivio ovat tositoimissa SM-kehässä.

Perjantai on juhlallinen ja historiallinen hetki lappilaiselle nyrkkeilyväelle. Silloin käynnistyvät kolmipäiväiset naisten ja miesten SM-kilpailut Lapin urheiluopistolla, Rovaniemellä.
Kaikkien aikojen ensimmäiset yhteiset naisten ja miesten SM-nyrkkeilyt Lapin maakunnassa piti iskeä jo huhtikuussa, mutta koronatilanteen vuoksi järjestävät seurat Lapin Lukko ja Rovaniemen Reipas sekä Suomen Nyrkkeilyliitto päätyivät siirtämään kisat loppuvuoteen.
Pandemia ehti välillä jo rauhoittua, mutta viime viikkojen uutiset ovat pitäneet järjestäjiä pienessä jännityksessä.
- Totta kai uutisia on tullut seurattua viime aikoina erityisen tarkasti. Olemme kuitenkin tehneet huolellisen turvasuunnitelman kisoja varten, joten kaikki on valmista viikonloppua varten, kilpailunjohtaja Jonne Kallo toteaa luottavaisena.
SM-kisoissa on mukana 72 urheilijaa. Lappilaista nyrkkeilymainetta puolustavat Rovaniemen Reippaan Jasmiina Raivio, Joonas Koivuranta ja Henrik Palosaari, Kemin Innon Mira Kiviharju ja Lasse Kourula sekä Lapin Lukon Kati Ylivirta.
- Nyt on hyvä lappilaisedustus SM-kehässä pitkästä aikaa. Menestystäkin on lupa odottaa, Kallo toteaa osanottajaluetteloa tutkiessaan.
Viime vuonna SM-kisat käytiin perinteisesti Helsingissä, ja silloin mitalikantaan iski Lasse Kourula 81 kilon sarjassa. Tänä vuonna kemiläinen on vaihtanut sarjaa pykälän ylöspäin eli 91-kiloisiin.
Ysiykkösissä ovat pitkältä ottelutauolta palaava Henrik Palosaari sekä Turun Jyryn Lauri Korhonen ja Kotkan Voimailijoiden Elia Juusti.
- Kehässä on miehiä, jotka eivät säästele iskuissa. Yleisölle on varmasti nähtävää tässä sarjassa, Kallo tuumii.
Palosaaren tapaan pitkältä ottelutauolla tositoimiin palaa Kati Ylivirta, jonka sarja on 57 kiloa. Nokian Boxing Clubin kokenut Marjut Lausti on kultamitaliehdokas tälläkin kertaa, mutta Ylivirta on valmiina haastamaan muun muassa puolustavan mestarin - mikäli arpa heittää heidät samaan kehään.
Lappilaiskuusikon kokenein nyrkkeilijä on Joonas Koivuranta, joka iskee ennakkoon erittäin tasaisessa 69 kilon sarjassa. Koivuranta voitti toissa vuonna 64-kiloisten Suomen mestaruuden. Rovaniemen SM-kehässä 69-kiloisten kultamitalia puolustaa Oulun Kehäkerhon Aydin Behruz.
Rio de Janeiron 2016 olympialaisten pronssimitalisti, Tampereen Voimailuseuran Mira Potkonen ottelee viimeisen kerran SM-kisoissa. Syynä ovat kansainväliset säännöt, joissa yläikäraja on 40 vuotta. Potkosesta tuli nelikymppinen viime viikon tiistaina.
Potkonen oli maaliskuussa paikan päällä olympiakarsintaturnauksessa Lontoossa, muttei lyönyt lopulta yhtään ottelua. Hän ei päässyt näyttämään taitoja kehässä, kun kritiikkiä saanut turnaus jouduttiin pakon edessä keskeyttämään.
Potkosen sarja on 60 kiloa. Hän iskee Rovaniemellä vain yhden ottelun, sillä samaan sarjaan on uskaltautunut ainoastaan Lahden Kalevan Anni Viantie. Finaali lyödään sunnuntaina.
Suomen toista viime vuosien menestyjää, Elina Gustafssonia ei puolestaan nähdä puolustamassa 69-kiloisten Suomen mestaruutta. Helsingin Tarmoa edustava Gustafsson ilmoitti hiljattain lopettavansa nyrkkeilyn.
Monessa muussakin sarjassa mestari vaihtuu varmuudella, sillä Gustafssonin ohella kuuden sarjan hallitseva kultamitalisti puuttuu starttilistalta.
Kamppailulajeissa turvajärjestelyt ovat korona-aikana tarkat. Urheiluopiston tiloissa kasvomaskia käyttävät kaikki lukuun ottamatta kehään nousevia urheilijoita.
- Alueiden rajaamisella taataan, etteivät urheilijat ja yleisö ole tekemisissä keskenään. Katsomossa pidetään turvavälejä ja istutaan seurueittain. Sisääntulo urheiluhalliin on Hiihtomajantien puoleisesta päädystä, Kallo kertoo.
Nyrkkeilyn SM-kisojen aikataulu (kilpailut ovat Lapin urheiluopistolla):
Perjantai 27.11.: alkuottelut kello 16.
Lauantai 28.11.: semifinaalit kello 13 ja 17.
Sunnuntai 29.11.: finaalit kello 13.
Rovaniemen Reippaan edustajat: 51 kg Jasmiina Raivio, 69 kg Joonas Koivuranta, 91 kg Henrik Palosaari.

Lisätietoja SM-nyrkkeilyjen nettisivulla:

https://smnyrkkeily.fi/

Facebook:

https://www.facebook.com/nyrkkeilynsmkilpailut

 


© 2011 Rovaniemen Reipas