Painonnoston PM-mitaleista voimaillaan lokakuussa Rovaniemellä - Reippaasta mukana kolme urheilijaa

Kuvateksti: Antti Peltokangas on Suomen edustaja sarjassa 96 kiloa.

Painonnoston Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin on nyt kolme viikkoa. Suomi osallistuu täysillä 10+10 urheilijan joukkueilla Lapin urheiluopistolla, Rovaniemellä 8.-9. lokakuuta käytäviin kisoihin.
Tasan puolet eli kymmenen on ensikertalaisia yleisen sarjan PM-tasolla. Kymmenestä naisesta seitsemän osallistuu ensimmäistä kertaa PM-kisoihin.
PM-joukkueen urheilijoista neljä osallistui touko-kesäkuun vaihteessa Albanian Tiranassa käytyihin Euroopan mestaruuskilpailuihin.
Kovin kilpailutahti tänä vuonna on ollut Keravan Bodonoksen Janette Ylisoinilla, joka on voittanut 17-vuotiaissa EM-kultaa ja MM-hopeaa. Hän on tänä vuonna osallistunut myös 20-vuotiaiden MM-kilpailuihin ja yleisen sarjan EM-kilpailuihin.
Ylisoini kilpaili 18. syyskuuta klassisen voimanoston nuorten PM-kilpailuissa Ruotsin Jönköpingissä. Kahden tankolajin taitaja voitti 18-vuotiaiden sarjan 76 kiloa yhteistuloksella 422,5 kiloa (172,5+80+170). Jalkakyykky 172,5 kiloa ylittää kyseisen ikäluokan maailmanennätyksen. Kaikki tuloksia ovat uusia Suomen ennätyksiä.
Ylisoinin lisäksi Tiranan EM-lavalla esiintyivät Turun Atleettiklubin Saara Retulainen, Ounasvaaran Atleetti Klubin Aino Luostarinen ja Tampereen Pyrinnön Roni Peltonen. 
Tämän vuoden PM-joukkueen urheilijoista vuoden takaista Pohjoismaiden mestaruutta puolustaa Saara Retulainen. Kööpenhaminassa marraskuussa käydyissä kilpailuissa mitaleille nostivat PM-joukkueen jäsenet Tampereen Pyrinnön Jutta Selin, Lappeenrannan Painonnostajien Jonathan Räsänen, Tampereen Pyrinnön Mikael Kouhia, Rovaniemen Reippaan Antti Peltokangas ja Rovaniemen Reippaan Rebin Rezazadeh.
Rovaniemen Reipas järjestää yleisen sarjan PM-kilpailut ensimmäistä kertaa yhteistyössä Suomen Painonnostoliiton kanssa.
Reippaan urheilijoista kotilavalla rutistavat rautaa Ronja Leppiaho, Antti Peltokangas ja Rebin Rezazadeh.
Ronja Leppiaho, 21, nostaa sarjassa 59 kiloa. Hän osallistuu uransa ensimmäisiin yleisen sarjan SM-kilpailuihin.
Antti Peltokangas, 27, nostaa sarjassa 89 kiloa. Hän osallistuu uransa kolmansiin PM-kilpailuihin. Aiemmilta vuosilta on kaksi hopeaa, onlinekisasta vuodelta 2020 sarjassa 89 kiloa ja Kööpenhaminasta viime vuodelta sarjassa 96 kiloa.
Rebin Rezazadeh, 27, nostaa sarjassa 102 kiloa. Hän osallistuu uransa kolmansiin PM-kilpailuihin. Aiemmilta vuosilta on yksi kulta ja yksi hopea. Mestaruus lohkesi onlinekisassa 2020 sarjassa 102 kiloa ja hopea Kööpenhaminassa 2021 niin ikään sarjassa 102 kiloa.

Kilpailuaikataulu:
Lauantai 8.10.2022: kello 10 naisten sarjat 45-76 kg ja miesten sarjat 55-96 kg
Sunnuntai 9.10.2022: kello 10 naisten sarjat 81-yli 87 kg ja miesten sarjat 102-yli 109 kg
Kilpailuihin on vapaa sisäänpääsy.


Suomen joukkue Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Rovaniemellä 8.-9.10.2022:
Nostajan kohdalla mainitaan sarja, syntymävuosi, seura, ennätykset, aiemmat PM-kilpailut sekä tämän vuoden SM-kilpailujen sijoitus ja tulos
Naiset
55 kg Hanna Kunelius 1988 Lohja-Lifting
70-89-159
PM: -
SM 2022: 59 kg 6. 68+89=157
59 kg Saara Retulainen 1993 Turun Atleettiklubi
91-109-200
PM: 2021 Kööpenhamina 59 kg 1. 91+109=200
SM 2022: 59 kg 1. 88+108=196
59 kg Ronja Leppiaho 2000 Rovaniemen Reipas
76-90-166
PM: -
SM 2022: 59 kg 7. 72+84=156
64 kg Tytti Parjanen 1985 Rauma Lifting
75-95-170
PM: 2019 Vigrestad 64 kg 8. 68+85=153
SM 2022: 64 kg 5. 71+93=164
71 kg Aino Luostarinen 2003 Ounasvaaran Atleetti Klubi (Rovaniemi)
91-117-206
PM: -
SM 2022: 71 kg 1. 89+110=199
71 kg Janette Ylisoini 2006 Bodonos (Kerava)
90-118-208
PM: -
SM 2022: 71 kg 2. 87+106=193
76 kg Jutta Selin 1999 Tampereen Pyrintö
92-117-207
PM: 2021 Kööpenhamina 76 kg 2. 90+112=202
SM 2022: 76 kg 1. 86+110=196
76 kg Nita Viiri 1999 Herakles (Helsinki)
87-105-190 (ennätykset sarjassa 71 kg, ei tuloksia sarjassa 76 kg)
PM: -
SM 2022: 71 kg 3. 87+103=199
81 kg Emma Gleisner 1997 Lempäälän Kisa
89-108-196 (ennätykset sarjassa 71 kg, ei tuloksia sarjassa 81 kg)
PM: -
SM 2022: -
81 kg Jenni Immonen 2003 Alppilan Puntti-Weikot (Oulu)
82-100-182 (ennätykset sarjassa 76 kg, ei tuloksia sarjassa 81 kg)
PM: -
SM 2022: 76 kg 2. 77+90=167
Miehet
81 kg Jonathan Räsänen 1994 Lappeenrannan Painonnostajat
120-155-275
PM: 2021 Kööpenhamina 81 kg 3. 117+154=271
SM 2022: 81 kg 1. 120+149=269
81 kg Mikael Kouhia 1995 Tampereen Pyrintö
122-146-268
PM: 2021 Kööpenhamina 73 kg 3. 116+138=254
SM 2022: 81 kg 3. 122+146=268
89 kg Antti Peltokangas 1995 Rovaniemen Reipas
131-170-300
PM: 2020 online 89 kg 2. 118+157=275
2021 Kööpenhamina 96 kg 2. 130+168=298
SM 2022: 96 kg 1. 130+175=305
96 kg Mika Palomäki 1982 Kurikan PunttiKlubi
121-151-272
PM: 2003 Uppsala 77 kg 4. 107,5+145=262,5
SM 2022: 96 kg 3. 120+150=270
102 kg Roni Peltonen 1998 Tampereen Pyrintö
142-182-320
PM: -
SM 2022: 102 kg 1. 140+172=312
102 kg Rebin Rezazadeh 1995 Rovaniemen Reipas
130-173-302
PM: 2019 Vigrestad 96 kg 120+0
2020 online 102 kg 1. 120+160=280
2021 Kööpenhamina 102 kg 2. 130+165=295
SM 2022: 102 kg 2. 129+173=302

109 kg Jani Heikkinen 1994 Kalajoen Junkkarit
145-184-329
PM: 2019 Vigrestad 109 kg 143+0
SM 2022: 109 kg 2. 135+165=300
109 kg Matias Wiena 1994 Alppilan Puntti-Weikot
130-153-283
PM: -
SM 2022: 102 kg 3. 127+149=276
Yli 109 kg Lauri Tuovinen 1990 Tampereen Pyrintö
148-187-333
PM: 2020 online yli 109 kg 1. 145+173=318
SM 2022: -
Yli 109 kg Hanno Keskitalo 2003 Ounasvaaran Atleetti Klubi
148-172-320
PM: -
SM 2022: yli 109 kg 2. 145+160=305

Valmentajat: Tommi Rinne, Jimmy Taivaloja ja Ari Moilanen.


© 2011 Rovaniemen Reipas