Ruskaturnauksessa oteltiin maaotteluhengessä

Kuvateksti: Vilma Viitanen voitti toistamiseen ruotsalaisen Sara Svenssonin

Vaikka Ruskaturnauksen kansainvälisyys jäi kahden tutun maan nyrkkeilijöiden varaan, saatiin sunnuntaina 10. syyskuuta Lapin urheiluopistolla, Rovaniemellä loihdittua aidonmakuista maaottelutunnelmaa. Päätöspäivänä kolmessa sarjassa oli vastakkain suomalainen ja ruotsalainen iskijä.
Jos mittariksi otetaan vain nuo kolme sarjaa, nappasi Ruotsi "maaotteluvoiton" 2–1. 67-kiloisissa Kevin Scott kukisti Forssan Nyrkkeilijöiden Peetu Salon puhtaasti 5–0, ja 57-kiloisissa Tampereen Voimailuseuran Vilma Viitanen voitti toistamiseen Sara Svenssonin 5–0.
75-kiloisissa Erik Mendoza pisti hurjan iskurallin päälle Helsingin Tarmon Benjamin Erikssonia vastaan, piti ohjakset koko ajan kourissaan ja korjasi lopulta voiton hajaäänin 4–1.
Viitanen ja Svensson ottivat yhteen jo perjantaina, jolloin lopputulos oli sama. Sunnuntaina ottelu päättyi vielä selkeämmin kansainvälisiin kehiin tähyilevän Viitasen hyväksi. Viitaselle luovutettiin turnauksen päätteeksi teknisimmän nyrkkeilijän palkinto, joka eittämättä meni oikeaan osoitteeseen.
– Pääsin nyt heti ensimmäisessä erässä vauhtiin, ja pystyin pitämään oman tasoni loppuun asti, Viitanen tuumi ja sai edesottamuksistaan kehut myös Viitasen omaa valmentajaa Askar Sarsenbayevia kehän reunalla tuuranneelta Suomen Nyrkkeilyliiton valmennuspäälliköltä Ervin Kadelta.
60-kiloisissa oli vastakkain kaksi suomalaista, Vanaja Boxingin Santeri Kemppainen ja Lahden Kalevan Jesse Pihkola – toisensa hyvin tuntevat nyrkkeilijät. Rohkeammin aloittanut Kemppainen sai yleisön puolelleen ja voitti vauhdikkaan kamppailun puhtaasti 5–0.
Katsomon kovaäänisin osa löytyi Jääkäriprikaatin asevelvollisista, jotka loivat tunnelmaa jokaisena kolmena turnauspäivänä.
– Täällä oli kyllä huikea kannustus, sain siitä lisäenergiaa otteluun, Kemppainen totesi tyytyväisenä.
Kemppainen ja Pihkola ovat kohdanneet usein toisensa, ja suurin osa niistä otteluista on päättynyt Kemppaisen hyväksi.
– Tiesin tarkkaan miten otteluun pitää lähteä. Aiempien kokemusten perusteella odotin ehkä kovempaa matsia.
Hän osallistui ensimmäisen kerran urallaan Ruskaturnaukseen, mutta voitti sarjansa Suomen mestaruuden Rovaniemellä marraskuussa 2020.
– Tavoitteena on päästä kansainvälisiin otteluihin. Kävin välillä kokeilemassa 63,5-kiloisissa, mutta tämä kuusikymppinen sopii minulle huomattavasti paremmin, Kemppainen vahvisti.
Kotkan Voimailijoiden Nikita Nystedt otteli 80-kiloisissa voitokkaasti kaikkina kolmena päivänä. Kaksi ottelua päättyi ennen täyttä aikaa. Sunnuntaina vastassa oli Kuopion Riennon Heikki Tenhunen, joka sai tuntea kehässä Nystedtin nyrkkien tehokkuuden.
Muutaman terävän iskun jälkeen Tenhusen polvet notkahtelivat jo avauserässä, ja ruotsalainen kehätuomari Poli Yilmaz laski pian lukua. Sinnikäs Tenhunen olisi halunnut vielä jatkaa, mutta pyyhe lensi kehään, ja homma oli sillä selvä.
– Minulla oli kiire junaan, ja sen takia ottelu piti saada poikki heti alkuunsa, Nystedt totesi pilke silmäkulmassa.
– Olin vähän sokissa, kun ratkaisu tuli sitten niin nopeasti, Pariisin olympialaisiin tähtäävä lahjakas nyrkkeilijä jatkoi.
Nystedt paljasti lauantaina, että hän aikoo jatkaa olympiatyylin nyrkkeilyuraansa ainoastaan Pariisiin asti – pääsi kisoihin tai ei. Sen jälkeen nuori mies riisuu paitansa ja ryhtyy ammattilaiseksi.
Turnauksen parhaina nyrkkeilijöinä palkittiin miesten 67-kiloisten voittaja Kevin Scott ja naisten 60-kiloisten voittaja Helsingin Tarmon Johanna Huttunen.
Huttunen otteli sunnuntaina Kajaanin Kuohun Krista Kovalaista vastaan, mutta molemmat olivat oikeastaan "väärässä sarjassa". 66 kilon kultamitalin lopulta kaulaansa saanut Kovalainen voitti Huttusen tiukassa kamppailussa hajaäänin 3–2.
– Tämä syksyn ensimmäinen turnaus on aina yhtä vaikea. Sunnuntaina löysin kehään oman tatsini, oululaistunut Kovalainen totesi.
Maajoukkuenyrkkeilijöiden mielissä siintävät lähikuukaudet vahvasti olympialaiset, joihin seulotaan parhaat karsintaturnauksissa.
– Nyrkkeilypiireissä on sanonta, jonka mukaan olympialaisiin on vaikeampi päästä kuin pärjätä itse kisoissa. Siinä on vinha perä, valmennuspäällikkö Ervin Kade tuumi.
Kesä-heinäkuun vaihteessa Puolan Nowy Targissa käydyissä Euroopan kisoissa jaettiin ensimmäiset liput Pariisiin, mutta Suomen viisihenkinen joukkue ei siellä pystynyt paikkoja lunastamaan.
– Tuleviin olympiakarsintoihin osallistuu suurin piirtein samankokoinen ryhmä. Täydennystä tehdään tarvittaessa. Voimme olla tyytyväisiä, jos Suomi saa yhden paikan Pariisiin – kilpailu on sen verran kovaa, Kade totesi.
Maajoukkueen seuraava merkittävä tähtäin on asetettu lokakuussa Saksan Kölnissä iskettävään uuden kattojärjestön World Boxingin maailmancupiin.
– Olympialaisten karsintaturnaukset ovat helmi-maaliskuun vaihteessa Italian Busto Arziziossa ja touko-kesäkuun vaihteessa Thaimaan Bangkokissa. Siellä ovat mukana kaikki maat kansainvälisestä liitosta riippumatta, Kade kertoi.
Kansainvälinen Ruskaturnaus, 3. päivä:
Naiset:

63 kg: Niskanen Iida-Lätti Eeva 3-2.
48 kg: Myllymäki Laura-Väärälä Riikka 5-0.
57 kg: Viitanen Vilma-Svensson Sara Ruotsi 5-0
63 kg: Kovalainen Krista-Huttunen Johanna 3-2.
Miehet:
67 kg: Scott Kevin Ruotsi-Salo Peetu 5-0.
60 kg: Kemppainen Santeri -Pihkola Jesse 5-0.
75 kg: Mendoza Erik Ruotsi-Eriksson Benjamin 4-1.
80 kg: Nystedt Nikita-Tenhunen Heikki ABD 1. erä.
Palkintojärjestys:
Naiset:

48 kg: 1) Laura Myllymäki, 2) Jasmiina Raivio, 3) Riikka Väärälä.
57 kg: 1) Vilma Viitanen, 2) Sara Svensson Ruotsi.
60 kg: 1) Johanna Huttunen, 2) Eeva Lätti.
66 kg: 1) Krista Kovalainen, 2) Iida Niskanen.
Miehet:
60 kg: 1) Santeri Kemppainen, 2) Alexander Fredriksson Ruotsi, 3) Jesse Pihkola.
63,5 kg: 1) Umar Ismail ja Hampus Bromman Ruotsi.
67 kg: 1) Kevin Scott Ruotsi, 2) Peetu Salo, 3) Miska Ylimäki.
75 kg: 1) Erik Mendoza Ruotsi, 2) Benjamin Eriksson, 3) Hannes Tolonen, 4) Aapo Hakala.
80 kg: 1) Nikita Nystedt, 2) Viktor Prytula, 3) Juko Hakala, 4) Heikki Tenhunen.
86 kg: 1) Max Englund Ruotsi, 2) Kalle Mikkonen, 3) Lasse Kourula.
+92 kg: 1) Daniil Rantanen, 2) Hadi Taslim.


© 2011 Rovaniemen Reipas