Kaksi kultaa ja yksi hopea nuorten PM-lavalta

Jannike Bäckström tempaa 83 kiloa. Kuva: Tapio Nykänen

Kaksi kultaa, yksi hopea ja kaksi neljättä sijaa oli Rovaniemen Reippaan urheilijoiden saalis painonnoston nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa lauantaina Lapin urheiluopistolla
Jannike Bäckström hallitsi odotetun ylivoimaisesti 20-vuotiaiden 71 kilon sarjaa. Hän kokosi onnistuneilla toisilla yrityksillään 185 kiloa (83+102). Kolmansilla nostoilla nähtiin vielä hyvät yritykset 86 ja 106 kilosta.
Bäckström oli mukana jo kuudensissa ja samalla viimeisissä nuorten PM-kisoissaan. Niiden saldo on kaksi kultaa, kolme hopeaa ja yksi pronssi.
– Kisavalmistelut sujuivat hyvin. Työnsin treeneissä 106 kiloa, ja lähellä se oli nytkin. Olen tyytyväinen tulokseen ja tietysti mestaruuteen, Bäckström, 20, totesi.
Palkintojenjaossa Maamme-laulu kajahti Bäckströmin äidinkielellä ruotsiksi.
– Se oli hieno hetki. Kolme vuotta sitten voitin myös mestaruuden, mutta silloin ei huomattu pyytää laulun alkuperäistä versiota, Espoossa asuva kultamitalisti sanoi.
Bäckström on seuraavan kerran tositoimissa kahden viikon kuluttua seurajoukkueiden SM-finaalissa.
Toinen mestari oli uransa ensimmäisissä PM-kilpailuissa nostanut Jaro Haapakoski. 102-kiloisissa rautaa kesyttänyt Haapakoski päätyi yhteistulokseen 215 kiloa (100+115). Tempaus sivuaa omaa ennätystä. Suomi sai sarjassa kaksoisvoiton, kun Tampereen Pyrinnön Miro Silanne nosti hopeaa 207 kilolla (88+119).
Jukka Ylisoini käsitteli tankoa hopeamitalin arvoisesti. Yli 109-kiloisissa kilvoitelleen Ylisoinin yhteistulos oli 250 kiloa (110+140). Ylisoini nostaa kahden viikon kuluttua seurajoukkuefinaalissa.
Voiton vei Ounasvaaran Atleetti Klubin Hanno Keskitalo 330 kilolla (150+180). Työntö on 20-vuotiaiden Suomen ennätys.
64-kiloisissa Jessica Parhiala pisti vanhat ennätyksensä romukoppaan ja oli neljäs tuloksella 140 kiloa (65+75). Voiton vei Tanskan Siff Wibling 162 kilolla (73+89).
Marla Sinisaari oli niin ikään neljäs sarjassa 76 kiloa yhteistuloksella 169 (77+92). Tempaus on henkilökohtainen ennätys.
Voiton vei kisojen pohjoisin urheilija, Norjan Tromssassa asuva Lea Berle Horne tuloksella 203 kiloa (89+114).
Tulokset:
20-vuotiaat naiset:
55 kg: 1) Ronja Lenvik Norja 136 (61+75), 2) Maja Bölling Björnvik Tanska 110 (50+60).
59 kg: 1) Tilde Muhrman Ruotsi  157 (68+89), 2) Sandra Naevdal Norja 156 (69+87), 3) Thorkatia Fridriksdottir Tanska 140 (63+77), 4) Asta Egilstoft Nielsen Färsaaret 128 (57+71), 5) Jessica Selin Suomi 125 (55+70), 6) Saimi Lönnqvist Suomi 118 (55+63).
64 kg: 1) Siff Wibling Tanska 162 (73+89), 2) Olivia Kononen Suomi 154 (67+87), 3) Ida Lodal Tanska 142 (63+79), 4) Jessica Parhiala Suomi 140 (65+75), 5) Briet Anna Heidarsdottir Islanti 131 (63+68).
71 kg: 1) Jannike Bäckström Suomi 185 (83+102), 2) Tuva Loodtz Norja 159 (67+92), 3) Celine Lythje Tanska 158 (71+87), 4) Miina Valtonen Suomi 138 (62+76).
76 kg: 1) Lea Berle Horne Norja 203 (89+114), 2) Tine Rognaldsen Pedersen Norja 193 (83+110), 3) Emma Laukkarinen Suomi 170 (74+96), 4) Marla Sinisaari Suomi RoRe 169 (77+92), 5) Ida Melin Sjö Ruotsi 161 (70+91).
81 kg: 1) Laila T. Björnarheim Norja 180 (80+100), 2) Iina Heikkilä Suomi 154 (68+86).
87 kg: 1) Linn Christina Larssen Norja 166 (74+92).
+87 kg: 1) Aurelia Rebekka Pedersen Tanska 166 (74+92), 2) Laura Albrecht Möller Nielsen Tanska 145 (64+81).
20-vuotiaat miehet:
61 kg: 1) Thoma Vinther Nielsen Tanska 194 (87+107).
67 kg: 1) Joona Viitasaari Suomi 225 (104 M20SE+121), 2) Arttu Isosaari Suomi 177 (82+95).
73 kg: 1) Rasmus H. Aune Norja 248 (107+141), 2) Stefan Rönnevik Norja 226 (106+120), 3) Alexander Stangnes Nyberg Tanska 206 (90+116).
81 kg: 1) Eetu Hautaniemi Suomi 271 (124+147), 2) Onni Ruoho Suomi 225 (105+120).
89 kg: 1) Thorbergur Ernir Hlynsson Islanti 255, 2) Mohammad Musavi Ruotsi 252 (114+138), 3) Miro Manderbacka Suomi 233 (107+126), 4) Tindur Eliasen Islanti 232 (113+119), 5) Johannes Björn Schwerin Tanska 226 (100+126).
96 kg: 1) Konsta Suoniemi Suomi  320 M20/23SE (145 M20/23SE+175 M20/23SE), 2) Marcus Kjaergaard Andersen Tanska 248 (110+138).
102 kg: 1) Jaro Haapakoski Suomi  215 (100+115), 2) Miro Silanne Suomi 207 (88+119).
+109 kg: 1) Hanno Keskitalo Suomi 330 (150+180 M20SE), 2) Jukka Ylisoini Suomi 250 (110+140).
Tulokset SPNL:n sivulla:
https://painonnosto.fi/17-ja-20-vuotiaiden-pm-kilpailut-rovaniemi-oak/


© 2011 Rovaniemen Reipas