Sulo Kierivaara in memoriam

Kuvateksti: Sulo Kierivaara saavutti kolme seurajoukkueiden SM-mitalia.

Sulo Kierivaara on poissa. Hän oli syntynyt 5. joulukuuta 1943 ja kuoli 24. kesäkuuta Rovaniemellä.
Kovana harjoittelijana tunnettu Kierivaara viihtyi raskaiden rautojen parissa Lapin urheiluopiston punttinurkkauksessa, Rovaniemellä 1970- ja 1980-luvuilla.
Kierivaara kilpaili painonnostossa 1970- ja 1980-luvuilla Rovaniemen Reippaan riveissä. Hän osallistui kolme kertaa seurajoukkueiden SM-loppuotteluun saavuttaen Reippaan joukkueessa pronssia 1977, hopeaa 1978 sekä pronssia 1981.
Kierivaara kilpaili sarjoissa 82,5 ja 90 kiloa. Hänen paras yhteistuloksensa oli 282,5 kiloa (122,5+160).
Kierivaaran päälaji oli voimanosto, jossa hän edusti Ounaksen Kajoa. Hänen parhaita saavutuksiaan voimanostossa olivat EM-pronssi (1985), neljä Suomen mestaruutta ja kaksi Pohjoismaiden mestaruutta.
Hän voitti vuonna 1982 Pohjoismaiden mestaruuden yhteistuloksella 830 kiloa (317,5+205+307,5), joka oli sillä hetkellä sarjan 90 kiloa Suomen ennätys.
Rovaniemen Reipas esittää surunvalittelunsa Sulo Kierivaaran läheisille.


© 2011 Rovaniemen Reipas